Degerbyn kyläyhdistys on toimittanut lausunnon Uudenmaan virkistysalueelle uusitusta Kopparnäsin suunnitelmasta. Myös Jukka Uittamo on toimittanut lausunnon joka on saanut 400 allekirjoitusta.

Alla kyläyhdistyksen lausunto:

Lausunto koskien Kopparnäsin suunnitelman uutta versiota

Ehdotus Kopparnäsin uudeksi suunnitelmaksi on usean huomautuksen jälkeen osittain muokattu. Toteamme tyytyväisinä, että tulevaisuudessakin on mahdollista päästä sekä Berguddeniin että Rävbergetille autolla. Tämä tarkoittaa, että yleissuunnitelmaan merkitty reitti Rävbergetille jää voimaan.

Toinen merkitty reitti Sandfjärdeniin on kuitenkin katkaistu sellaiselta etäisyydeltä rannasta, että heikosti liikkuvat, kuten lapsiperheet, tai sellaiset, jotka iän tai muun syyn takia eivät jaksa kävellä tätä tietä eivät voi hyödyntää rantaa.

Lienee mahdollisuuksia yrittäjille, pelastusajoneuvoille ja invalideille mutta suunnitelmasta ei ilmene miten tämä tulee tapahtumaan.

Perustelu tien katkaisemiseksi pohjautuu siihen, että kävijämäärän arvellaan nousevan 70 000 vuositasolla kymmenessä vuodessa, ja luontoa pitää säästää. Lisäksi pyrkimyksenä on, ettei Sandfjärdenin hiekkarannan yläpuolella olevaa aluetta käytettäisi leirintäalueena – mahdollisia telttailijoita ohjattaisiin alueelle, missä nykyisin purettu kurssikeskus kerran sijaitsi, kaukana merenrannasta, ja naapurista löytyisi ainoastaan konehalleja. Sandfjärdenin vierailijoille suositellaan kiertotietä Siuntion ja Störsvikin kautta, tämäkin tie ylittänee kuitenkin monen vierailijan voimat.

Me degerbyläiset ja Degerbyn ystävät haluamme tähdentää, että Kopparnäsin valtava pinta-ala riittää hyvin järkevään lyhytaikaiseen pysäköintiin tuettuna valvonnalla myöskin Sandfjärdenin uimarannalla. Kalliin Leader-projektin tukien varassa olisi pitänyt pystyä parempiin ja asiakasystävällisimpiin ratkaisuihin. Mahdollisuuksia tähän olisi löytynyt projektirahoituksesta, mikäli rahoitusta olisi hyödynnetty tehokkaasti.

Kopparnäsin virkistysalue on nimenomaan virkistysalue, eikä luonnonsuojelualue. Kopparnäs ei ole yksityisessä omistuksessa vaan uusmaalaisten kuntien yhteisessä omistuksessa. Kopparnäsille on voimassa oleva yleiskaava, kaavan on vahvistanut yksi virkistysalueen omistajakunnista, nimittäin Inkoon kunta. Tämän lisäksi Inkoon kunta on kaksikielinen kunta, missä enemmistön kielenä on ruotsi – meitä ihmetyttää, että suunnitelma on pelkästään esitetty suomeksi. Kyseinen menettelytapa ei osoita hyväksyttävää hallintokäytäntöä.

Degerbyssä 3.8.2019

Caj Degerholm, puheenjohtaja