Ajankohtaista Degerbyssä

Viikonloppuna 3-4.9. Koivisto-näyttely esitettiin Tähtelän Ingbohedissa. Kerstin Karlberg teki aloitteen näyttelyyn joka avattiin Tähtelänpäivänä. Näyttelyn on suunnitellut Petri Horttana Assi Koiviston avustamana. Kuvassa Kerstin Karlberg kiittää Assi Koivistoa. Taustassa Koiviston kuuluisa traktori.

Täkter1

Täkter2

publik

Tehtävää riittää edelleen

Degerbyn kehityksessä

  • Degerbyssä on myönteinen kehitys, totesi kansanedustaja Henrik Wickström avauspuheessaan Degerbynpäivänä. Hän mainitsi erityisesti kunnallistekniikan joka nyt saatetaan uudelle tasolle, yksityisten aloitteen ansiosta.

- Mutta tehtävää riittää edelleen, hän totesi ja mainitsi päiväkodin haasteet sekä kantatie 51:n kehittämissuunnitelmat.

Henrik Wickström tunnusti että hän kantaa syvää huolta Suomen tilanteesta juurí nyt:

  • Yksi huolenaiheeni liittyy ihmisten väille muodostuviin kuiluihin. Enää emme ole ”me yhdessä” vaan ”me ja te”! Se on vaarallinen kehityssuunta, joka pitää saada pysähtymään.

Henrik Wickström totesi että Suomi tarvitsee toimiva hallitus ja Suomessa tulee olla nollatoleranssi rasismille.

  • Omassa puolueessani käymme tilanteen läpi lähiaikoina ja silloin on meidän osalta ratkaisun aika. Pienenä 10 hengen eduskuntaryhmänä ei ole helppoa vaatia keskustelua vakavista asioista. Sen olemme nyt tehneet ja annamme pääministerille työrauhan käsitellä asioita.
  • Korvissani kaikuu edelleen degerbyläisen kirjailijan Leena Lehtolaisen viesti joka oli lyhyt ja ytimekäs: ”jaksa taistella. Hyvän on voitettava”.

Ihanaa lohikeittoa tarjoillaan kyläkonttorin vereannalla Igormuseon pihamaalla. Ja Igormuseoon on

vapaa pääsy!

Degerbydagen 88x82mm

Lillanglad2

 

Lauantaina, eli Avointen ovien päivänä 10.6. avattiin julkisesti Degerby Igorin uudet näyttelyt. Kunniavieraana osallistui Elisabeth Rehn joka näyttelyissä kertoo ajastaan pikkulottana.

Tänä vuonna kerromme enemmän sota-ajasta. Sonja Bäckman esitti näyttelynsä Carl Gustaf Gripenbergistä, vänrikki joka ei ehtinyt täyttää 22 vuotta. Tämän vuoden uudet näyttelyt kertovat myös Porkkala vuokra-alueen ensimmäisistä vaiheistä. Vidar Nyberg Degerbyssä ja Rolf Widenius Luomassa muistavat ajan jolloin heistä tuli vuokra-alueen läheisimmät naapurit.

Igor-museo on avoinna kesä-, heinä- ja elokuussa tiistaista lauantaihin klo 11-16 sekä myös sopimuksesta.

Leikkipuisto torin laidalla siivottiin lauantaina perusteellisesti. Kylän vanhemmat perustivat tämän leikkipaikan 1990-luvun alussa ja kyläyhdistys on viime vuosina osallistunut sen ylläpitoon. Päiväkodin puistossa toimii myös kunnan leikkipuisto ja kylän vanhemmet ovat säästöpankin säätiöltä saaneet rahoituksen tämän puiston kunnostamiseen. Kunnan osallistumista työhön odotetaan vielä..

Kuvat: F:ma Denise Ramstedt

PHOTO 2023 05 20 16 19 16.