Tapahtunut Degerbyssä
Itä-Inkoon vesiosuuskunnan info lauantaina veti runsaasti yleisöä Furuborgiin. Osuuskunnan puheenjohtaja kertoi että parhaimmassa tapauksessa työt voidaan aloittaa jo tämän vuoden loppupuolella eli samaan aikaan kun Inkoon kunnan vesihuoltosuunnitelma valmistuu.
Vesiosuuskunnalla on jo 82 jäsentä, lisää kuitenkin tarvitaan: eli korkeinta aikaa innostuttaa naapureita osallistumaan! Kuvassa alhaalla oikealla Inkoon kunnanvaltuuston puheenjohtaja Robert Lemström keskustelemassa vesiosuuskunnan projektikoordinaattori Jarl Boströmin kanssa, vasemmalla vesiosuuskunnan puheenjohtaja Tapio Kallio.
Pitkin Hankoniemeä aina Degerbyhyn asti matkusti tämä Vihdin liikenteen ryhmä sunnuntaina. Käynti Igor-museossa kuului ohjelmaan ja Porkkala-Udd-kirjamme herätti suurta ostohalua. Tietenkin myös Seis-kylttimme meni kaupaksi.
Otamme mielellämme vastaan ryhmiä myös sunnuntaisin, mutta ainoastaan tilauksesta.
Igormuseo on avoinna myös kautta syksyn - lauantaisin aina klo 12-16 ja muuten tilauksesta. Kesän viimeisenä lauantaina oli Espoon Autmuseo vieraanamme. Monet muut ryhmät ovat varanneet aikaa syksylle. Lauantain aukioloajat jatkuvat marraskuun loppuun saakka, mutta kaikkina muina päivinä on mahdollista varata aikaa. Kuvassa Espoon Automuseo joka kävi kesän viimeisenä lauantaina.
Lomamäen Lemmikkipuisto lopetti kauden degerbyläisten muinastulien illan merkeissä. Puistolle vuoden kausi on ollut ainutlaatuisen vilkas - kävijöiä kaikkialta Suomesta ja myös ulkomailta. Kaukaisimmat vieraat tulivat loppukesällä Koreasta.
Muinastulien illalla esiintyi maagikko Mano d´Oro joka pirteän avustajansa kanssa viehätti yleisöä. Mahdollisuus tutustua puiston eläimiin kuului olennaisesti myös ohjelmaan - vaikka kaikki
eivät suostuneet John Mortellin kutsuun tulla silittämään boakäärmettä Bota.