Tapahtunut Degerbyssä
Torstaina 27.9. järjestettiin Degerbyssä kyläyhdistyksen aloitteesta infotilaisuus jossa esitettiin Kopparnäs-Störsvikin yleissuunnitelmaluonnoksen keskeisimmät kohdat. Paikalla olivat virkistysalueyhdistyksen hallituksen jäsen Lassi Koikkalainen, Inkoosta, projektipäällikkö Silva Sallamaa ja toiminnanjohtja Tapio Lepistö. Tilaisuuteen osallistui noin 50 henkilöä.
Suunnitelman lähtökohtana on alueen käyntimääräennuste jonka mukaan kävijämäärä kymmenen vuoden kuluttua on enemmän kuin tuplaantunut nykyisestä noin 30000-35000/vuosi . Noin 75 000 käyntiä/vuosi ylittää reilusti nykyistä liikenneinfraa. Liikennemäärien ja pysäköintitarpeen kasvaessa tulee autoliikennettä rajata ja pysiköintiä keskittää.
Heinäkuussa 2018 edustajia Japanin parlamentista vieraili Igor-museossa. Berndt Gottberg opasti heidät.
Degerbyn kirkon risti on otettu alas kesäkuun alussa. Ristin puinen runko oli lahonnut, ja risti olisi voinut tippua alas tuulenpuuskasta. Alkuperäinen risti oli kullattu, mutta sen neuvostoliittolaiset olivat ampuneet pois vuokrakauden aikana. Ristin alla oleva pallo löytyi pellolta ja se oli täynnä luodinreikiä. Vuokrakauden jälkeen resurssit eivät riittäneet uuteen kullattuun ristiin - vasta nyt kirkko saa jälleen kullatun ristinsä.